1. Sisä-Suomen
poliisilaitoksella tutkinnanjohtajana toiminut ja tuolloin noin 57 vuoden ikäinen rikoskomisario A
määräsi 23.5.2015 B:n pidätettäväksi vaikka pidättämisen edellytykset eivät
täyttyneet. Laiton pidättäminen johti B:n kuljettamiseen toiselta
paikkakunnalta noin 180 kilometrin päähän Tampereen poliisivankilaan ja noin 48
tunnin pituiseen vapaudenmenetykseen, mikä tuli myös B:n
työnantajan tietoon. B:n kohdistettu tutkintaprosessi, jossa A on toiminut
keskeisenä ja varsin aktiivisena esitutkintavirkamiehenä, lopetettiin vasta
17.12.2015 tutkinnan päätöksellä, vaikka esitutkintavirkamiehinä toimineiden tiedossa on ollut viimeistään 23.5.2015 lähtien, ettei B:n
syyllisyyden puolesta ole ollut todennäköisiä syitä.
2. Valtakunnansyyttäjänvirasto
on 16.3.2016 vastaanottanut vapaudenriistoa ynnä muuta koskevan tutkintapyynnön,
jossa asianomistaja B vaati A:lle rangaistusta, mikäli tämän todetaan syyllistyneen
rikokseen. Se, että tutkintapyyntö on voitu toimittaa vasta noin 10 kuukautta
sen jälkeen kun B joutui A:n rikosten uhriksi; osoittaa, että A ja tai tämän kollegat on perusteettomasti pitkittänyt B:n kohdistettua
tutkintaprosessia ja sen päättymistä koskevan tiedon toimittamista B:lle.
3. Sittemmin B:n tutkintapyynnön
johdosta kirjattiin poliisirikosasia, jossa tutkinnanjohtajana toiminut
Länsi-Suomen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio ja tutkijana
toiminut Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario
Jaakko Haukka päätyivät pyytämään A:lta lausunnon ja ilmiannetun A:n antaman
sekavan lausunnon jälkeen asia on 18.4.2016 päätetty jättää tutkimatta. Haukan
ja Raution menettely ilmentää oikein hyvin sen, että heidän roolinsa on ollut
ensisijaisesti estää rikokseen syyllistyneen
lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamukset; sillä ei rikoksia siten tutkita, että
pyydetään epäillyltä, joka ei ole asiassa velvollinen
pysymään totuudessa, lausunto ja sen jälkeen tyydytään tämän lausuntoon.
Mutta muun muassa näin lainkäyttöviranomaiset voivat käytännössä kuitenkin antaa
toisilleen syytesuojaa ja samalla
loukata erityisesti heikossa sosiaalisessa tai taloudellisessa asemassa olevien
uhriensa oikeuksia, sillä lainkäyttöviranomaisten mielivaltaisten ja virheellisten sekä uhrien kannalta
kielteisten ratkaisujen jälkikäteistä oikeussuojaa ei asianomistajan asemassa
olevalla uhrilla käytännössä ole saatavissa jos hänen sosiaalinen tai
taloudellinen asemansa on heikko.
4. Nähtävästi B:n sosiaalinen tai taloudellinen asema ei ollut heikko, sillä B kanteli 23.5.2016 valtakunnansyyttäjänvirastolle syyttäjätutkinnanjohtaja Raution ratkaisusta olla aloittamatta esitutkintaa ja pyysi, että asiassa
määrätään aloitettavaksi esitutkinta, koska on syytä epäillä virkarikosta.
Valtakunnansyyttäjänviraston 27.6.2016 antamalla päätöksellä Raution ratkaisu
kumottiin ja määrättiin, että asiassa tulee toimittaa esitutkinta ja
syyteharkinta, mikä ilmentää Raution ratkaisun kestämättömyyttä.
5. Pirkanmaan käräjäoikeus
tuomitsi A:n 15.12.2017
antamallaan tuomiolla tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja tuottamuksellisesta
virkavelvollisuuden rikkomisesta 30:een 42 euron
päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1260 euroa. Syyttäjänä asiassa toimi kihlakunnansyyttäjä
Janne Kangas. Käräjäoikeuden ratkaisukokoonpano
koostui puheenjohtajana toimineesta käräjätuomari Juha Parmiosta.
Todettakoon tässä yhteydessä, että B:n avustajana on toiminut asianajaja Markku Fredman, joka B:n
asiaa ajaessaan on mitä ilmeisimmin vaikuttanut myös käräjäoikeuden tuomion
tasoon.
6. A haki muutosta
käräjäoikeuden tuomioon ja Turun hovioikeus myönsi A:lle jatkokäsittely- ja
valitusluvan, vaikka perusteluiltaan poikkeuksellisen
korkeatasoisesta ja lopputulokseltaan selvästi oikeasta käräjäoikeuden tuomiosta sen oikeellisuus
on varsin helposti luettavissa. Käräjäoikeuden
tavoin myös hovioikeus luki 2.4.2019 antamassaan tuomioissa A:n
syyksi tuottamuksellisen vapaudenriiston sekä tuottamuksellisen
virkavelvollisuuden rikkomisen, mutta jätti A:n rangaistukseen tuomitsematta.
Toisin sanoen hovioikeudenneuvokset
Salla-Maaret Keränen, Kari-Matti Kauppila ja Atte Andersson päätyivät
puheenjohtajana toimineen Keräsen johdolla siltä osin virheelliseen ratkaisuun
kun jättivät A:n rangaistukseen tuomitsematta siitä huolimatta, että
selvää on, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta
jättämiselle. Se, että hovioikeuden neuvos Andersson myönsi A:lle jatkokäsittely- ja valitusluvan, vaikka käräjäoikeuden tuomion sisällöstä sen
oikeellisuus on helposti luettavissa, osaltaan
ilmentää oikein hyvin sen, että Anderssonin ilmeisenä
roolina on ollut ensisijaisesti estää rikokseen syyllistyneen
lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamukset. Se, että hovioikeudessa A jätettiin rangaistukseen
tuomitsematta piittaamatta siitä, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä
rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle, ilmentää
sitä, että hovioikeuden
jäsenien toissijaisena tarkoituksena
on ollut rikokseen
syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamusten minimointi.
7. Vain B haki hovioikeuden
ratkaisua koskevaa
jatkokäsittely- ja valituslupaa korkeimmalta oikeudelta
sekä vaati valituksessaan, että A tuomitaan 30 päiväsakon rangaistukseen. Näin
ollen A sekä syyttäjä olivat tyytyneet siihen, että A:n syyksi oli tältä osin
lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla luettu tuottamuksellinen
vapaudenriisto ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, sen
johdosta, että tutkinnanjohtajana toiminut A oli määrännyt rikoksesta epäiltynä
kuullun B:n pidätettäväksi, vaikka tämä oli perustellusti kiistänyt
osallisuutensa epäiltyyn rikokseen eikä asiassa siten ollut ollut yleisiä eikä
erityisiä edellytyksiä pidättää B:tä. Se, että syyttäjä Kangas ei ryhtynyt toimiin jatkokäsittely- ja valituslupakirjelmän toimittamiseksi
korkeimmalle oikeudelle hovioikeuden virheellisen ratkaisun johdosta, vaikka hovioikeudessa Kangas on
käräjäoikeuden tuomion perusteluihin viitaten vaatinut, että A:n valitus
hylätään, osoittaa myös Kankaan osaltaan
pyrkineen rikokseen
syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamusten minimointiin.
8. Korkein oikeus myönsi B:lle
valitusluvan ja muutti 16.10.2020 antamallaan ratkaisulla hovioikeuden
tuomiolauselmaa siten, että A tuomittiin 30:een 42 euron päiväsakkoon eli
maksamaan sakkoa 1 260 euroa. Toisin sanoen korkein oikeus pysytti
käräjäoikeuden jo 15.12.2017
perustellusti langettaman rangaistuksen.
9. A:ta koskevasta oikeudenkäyntiaineistosta on nähtävissä, että
hovioikeudelle osoitetun jatkokäsittely- ja valituslupahakemuksen jättämisen
määräpäivästä seuraavana päivänä A on täyttänyt 60 vuotta. Ottaen huomioon
käräjäoikeuden tuomion perusteluiden tason ja A:n kokemusvuodet
oikeusjärjestelmästä, hänen on täytynyt viimeistään käräjäoikeuden tuomion
luettuaan ymmärtää, ettei sen muuttamiseen ole löydettävissä kestäviä
perusteita.
Toisaalta A:n on ollut ilmeisen tietoinen siitä,
että prosessit kestävät usein vuosia sekä hovi- että korkeimmassa oikeudessa ja
siitä, että vuonna 1959 tai sitä ennen syntynyt komisario (päällystöön kuuluva
poliisimies) on voinut jäädä eläkkeelle 63 vuoden iässä. Mikä A:n osalta on
tarkoittanut sitä, että tämä olisi voinut jäädä eläkkeelle tammikuussa 2021. Eli
ennen kuin poliisiviranomaisen virkamiesoikeudellinen lainkäyttöratkaisu; jossa
tulisi ensisijaisesti arvioida sitä, voidaanko luottaa siihen, että A on
lojaali poliisin tehtäville ihmis- ja perusoikeuksien suojaamisessa, kun hänet on
muun ohella tuomittu tuottamuksellisesta
vapaudenriistosta rangaistukseen; olisi voinut tulla
lainvoimaiseksi.
10. Huomioon
ottaen edellä lausuttu viranomaisrikollisena toimineen A:n osalta prosessin
pitkittäminen on ymmärrettävissä, mutta sen sijaan osaltaan syyttäjäviranomaisessa toimineiden ja hovioikeuden jäsenien menettely on tarpeettomasti
johtanut B:n oikeudenkäyntikulujen kasvamiseen sekä etenkin hovioikeudenneuvos Anderssonin menettely
on pitkittänyt prosessia lähes kolmella vuodella, joka lienee ollut se
vähimmäistavoite, mitä A on käräjäoikeuden tuomion jälkeisillä toimillaan
pyrkinyt saavuttamaan.
11. Syyttäjätutkinnanjohtaja Raution,
hovioikeudenneuvosten
(Keränen, Kauppila, Andersson) ja syyttäjä
Kankaan hovioikeusvaiheen
jälkeinen
menettely osaltaan A:n puolesta, voidaan todeta osoittavan piittaamattomuutta
virkatoiminnassa noudatettavista säännöksistä ja määräyksistä sekä julkisen
vallan käyttöä muuhun kuin mihin se lain mukaan on tarkoitettu. Varsinkin kun
nämä ovat olleet oikein hyvin tietoisia siitä, että rikosprosessin
päätyttyä poliisiviranomaisen tulee virkamiesoikeudellisessa
prosessissa arvioida, onko viranomaisrikollisena toiminut A lojaali
poliisin tehtäville.
Lähdeluettelo
1. Tutkintapyyntö,
tuottamuksellinen vapaudenriisto ym., poliisirikosasia
2. Tutkintailmoitus
5650/R/22924/16
3. Länsi-Suomen
syyttäjäviraston päätös 16/577
4. Kihlakunnansyyttäjän
ratkaisua 16/577 koskeva kantelu
5. Valtakunnansyyttäjänviraston
päätös asiassa 247/21/16
6. Pirkanmaan
käräjäoikeuden tuomio 17/152012
7. Turun hovioikeuden tuomio 19/114685
8. Länsi-Suomen
syyttäjäviraston päiväkirja R 17/1673
9. Turun
hovioikeuden diaari R 18/483
10. Korkeimman oikeuden ratkaisu 2020:80
