1. Sisä-Suomen poliisilaitoksella tutkinnanjohtajana toiminut ja tuolloin noin 57 vuoden ikäinen rikoskomisario A määräsi 23.5.2015 B:n pidätettäväksi vaikka pidättämisen edellytykset eivät täyttyneet. Laiton pidättäminen johti B:n kuljettamiseen toiselta paikkakunnalta noin 180 kilometrin päähän Tampereen poliisivankilaan ja noin 48 tunnin pituiseen vapaudenmenetykseen, mikä tuli myös B:n työnantajan tietoon. B:n kohdistettu tutkintaprosessi, jossa A on toiminut keskeisenä ja varsin aktiivisena esitutkintavirkamiehenä, lopetettiin vasta 17.12.2015 tutkinnan päätöksellä, vaikka esitutkintavirkamiehinä toimineiden tiedossa on ollut viimeistään 23.5.2015 lähtien, ettei B:n syyllisyyden puolesta ole ollut todennäköisiä syitä.
2. Valtakunnansyyttäjänvirasto on 16.3.2016 vastaanottanut vapaudenriistoa ynnä muuta koskevan tutkintapyynnön, jossa asianomistaja B vaati A:lle rangaistusta, mikäli tämän todetaan syyllistyneen rikokseen. Se, että tutkintapyyntö on voitu toimittaa vasta noin 10 kuukautta sen jälkeen kun B joutui A:n rikosten uhriksi; osoittaa, että A ja tai tämän kollegat on perusteettomasti pitkittänyt B:n kohdistettua tutkintaprosessia ja sen päättymistä koskevan tiedon toimittamista B:lle.
3. Sittemmin B:n tutkintapyynnön johdosta kirjattiin poliisirikosasia, jossa tutkinnanjohtajana toiminut Länsi-Suomen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio ja tutkijana toiminut Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Jaakko Haukka päätyivät pyytämään A:lta lausunnon ja ilmiannetun A:n antaman sekavan lausunnon jälkeen asia on 18.4.2016 päätetty jättää tutkimatta. Haukan ja Raution menettely ilmentää oikein hyvin sen, että heidän roolinsa on ollut ensisijaisesti estää rikokseen syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamukset; sillä ei rikoksia siten tutkita, että pyydetään epäillyltä, joka ei ole asiassa velvollinen pysymään totuudessa, lausunto ja sen jälkeen tyydytään tämän lausuntoon. Mutta muun muassa näin lainkäyttöviranomaiset voivat käytännössä kuitenkin antaa toisilleen syytesuojaa ja samalla loukata erityisesti heikossa sosiaalisessa tai taloudellisessa asemassa olevien uhriensa oikeuksia, sillä lainkäyttöviranomaisten mielivaltaisten ja virheellisten sekä uhrien kannalta kielteisten ratkaisujen jälkikäteistä oikeussuojaa ei asianomistajan asemassa olevalla uhrilla käytännössä ole saatavissa jos hänen sosiaalinen tai taloudellinen asemansa on heikko.
4. Nähtävästi B:n sosiaalinen tai taloudellinen asema ei ollut heikko, sillä B kanteli 23.5.2016 valtakunnansyyttäjänvirastolle syyttäjätutkinnanjohtaja Raution ratkaisusta olla aloittamatta esitutkintaa ja pyysi, että asiassa määrätään aloitettavaksi esitutkinta, koska on syytä epäillä virkarikosta. Valtakunnansyyttäjänviraston 27.6.2016 antamalla päätöksellä Raution ratkaisu kumottiin ja määrättiin, että asiassa tulee toimittaa esitutkinta ja syyteharkinta, mikä ilmentää Raution ratkaisun kestämättömyyttä.
5. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi A:n 15.12.2017 antamallaan tuomiolla tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30:een 42 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1260 euroa. Syyttäjänä asiassa toimi kihlakunnansyyttäjä Janne Kangas. Käräjäoikeuden ratkaisukokoonpano koostui puheenjohtajana toimineesta käräjätuomari Juha Parmiosta. Todettakoon tässä yhteydessä, että B:n avustajana on toiminut asianajaja Markku Fredman, joka B:n asiaa ajaessaan on mitä ilmeisimmin vaikuttanut myös käräjäoikeuden tuomion tasoon.
6. A haki muutosta käräjäoikeuden tuomioon ja Turun hovioikeus myönsi A:lle jatkokäsittely- ja valitusluvan, vaikka perusteluiltaan poikkeuksellisen korkeatasoisesta ja lopputulokseltaan selvästi oikeasta käräjäoikeuden tuomiosta sen oikeellisuus on varsin helposti luettavissa. Käräjäoikeuden tavoin myös hovioikeus luki 2.4.2019 antamassaan tuomioissa A:n syyksi tuottamuksellisen vapaudenriiston sekä tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, mutta jätti A:n rangaistukseen tuomitsematta. Toisin sanoen hovioikeudenneuvokset Salla-Maaret Keränen, Kari-Matti Kauppila ja Atte Andersson päätyivät puheenjohtajana toimineen Keräsen johdolla siltä osin virheelliseen ratkaisuun kun jättivät A:n rangaistukseen tuomitsematta siitä huolimatta, että selvää on, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle. Se, että hovioikeuden neuvos Andersson myönsi A:lle jatkokäsittely- ja valitusluvan, vaikka käräjäoikeuden tuomion sisällöstä sen oikeellisuus on helposti luettavissa, osaltaan ilmentää oikein hyvin sen, että Anderssonin ilmeisenä roolina on ollut ensisijaisesti estää rikokseen syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamukset. Se, että hovioikeudessa A jätettiin rangaistukseen tuomitsematta piittaamatta siitä, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle, ilmentää sitä, että hovioikeuden jäsenien toissijaisena tarkoituksena on ollut rikokseen syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamusten minimointi.
7. Vain B haki hovioikeuden ratkaisua koskevaa jatkokäsittely- ja valituslupaa korkeimmalta oikeudelta sekä vaati valituksessaan, että A tuomitaan 30 päiväsakon rangaistukseen. Näin ollen A sekä syyttäjä olivat tyytyneet siihen, että A:n syyksi oli tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla luettu tuottamuksellinen vapaudenriisto ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, sen johdosta, että tutkinnanjohtajana toiminut A oli määrännyt rikoksesta epäiltynä kuullun B:n pidätettäväksi, vaikka tämä oli perustellusti kiistänyt osallisuutensa epäiltyyn rikokseen eikä asiassa siten ollut ollut yleisiä eikä erityisiä edellytyksiä pidättää B:tä. Se, että syyttäjä Kangas ei ryhtynyt toimiin jatkokäsittely- ja valituslupakirjelmän toimittamiseksi korkeimmalle oikeudelle hovioikeuden virheellisen ratkaisun johdosta, vaikka hovioikeudessa Kangas on käräjäoikeuden tuomion perusteluihin viitaten vaatinut, että A:n valitus hylätään, osoittaa myös Kankaan osaltaan pyrkineen rikokseen syyllistyneen lainkäyttöviranomaisen rikosseuraamusten minimointiin.
8. Korkein oikeus myönsi B:lle valitusluvan ja muutti 16.10.2020 antamallaan ratkaisulla hovioikeuden tuomiolauselmaa siten, että A tuomittiin 30:een 42 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 260 euroa. Toisin sanoen korkein oikeus pysytti käräjäoikeuden jo 15.12.2017 perustellusti langettaman rangaistuksen.
9. A:ta koskevasta oikeudenkäyntiaineistosta on nähtävissä, että
hovioikeudelle osoitetun jatkokäsittely- ja valituslupahakemuksen jättämisen
määräpäivästä seuraavana päivänä A on täyttänyt 60 vuotta. Ottaen huomioon
käräjäoikeuden tuomion perusteluiden tason ja A:n kokemusvuodet
oikeusjärjestelmästä, hänen on täytynyt viimeistään käräjäoikeuden tuomion
luettuaan ymmärtää, ettei sen muuttamiseen ole löydettävissä kestäviä
perusteita.
Toisaalta A:n on ollut ilmeisen tietoinen siitä,
että prosessit kestävät usein vuosia sekä hovi- että korkeimmassa oikeudessa ja
siitä, että vuonna 1959 tai sitä ennen syntynyt komisario (päällystöön kuuluva
poliisimies) on voinut jäädä eläkkeelle 63 vuoden iässä. Mikä A:n osalta on
tarkoittanut sitä, että tämä olisi voinut jäädä eläkkeelle tammikuussa 2021. Eli
ennen kuin poliisiviranomaisen virkamiesoikeudellinen lainkäyttöratkaisu; jossa
tulisi ensisijaisesti arvioida sitä, voidaanko luottaa siihen, että A on
lojaali poliisin tehtäville ihmis- ja perusoikeuksien suojaamisessa, kun hänet on
muun ohella tuomittu tuottamuksellisesta
vapaudenriistosta rangaistukseen; olisi voinut tulla
lainvoimaiseksi.
10. Huomioon ottaen edellä lausuttu viranomaisrikollisena toimineen A:n osalta prosessin pitkittäminen on ymmärrettävissä, mutta sen sijaan osaltaan syyttäjäviranomaisessa toimineiden ja hovioikeuden jäsenien menettely on tarpeettomasti johtanut B:n oikeudenkäyntikulujen kasvamiseen sekä etenkin hovioikeudenneuvos Anderssonin menettely on pitkittänyt prosessia lähes kolmella vuodella, joka lienee ollut se vähimmäistavoite, mitä A on käräjäoikeuden tuomion jälkeisillä toimillaan pyrkinyt saavuttamaan.
11. Syyttäjätutkinnanjohtaja Raution, hovioikeudenneuvosten (Keränen, Kauppila, Andersson) ja syyttäjä Kankaan hovioikeusvaiheen jälkeinen menettely osaltaan A:n puolesta, voidaan todeta osoittavan piittaamattomuutta virkatoiminnassa noudatettavista säännöksistä ja määräyksistä sekä julkisen vallan käyttöä muuhun kuin mihin se lain mukaan on tarkoitettu. Varsinkin kun nämä ovat olleet oikein hyvin tietoisia siitä, että rikosprosessin päätyttyä poliisiviranomaisen tulee virkamiesoikeudellisessa prosessissa arvioida, onko viranomaisrikollisena toiminut A lojaali poliisin tehtäville.
Lähdeluettelo
1. Tutkintapyyntö, tuottamuksellinen vapaudenriisto ym., poliisirikosasia
2. Tutkintailmoitus 5650/R/22924/16
3. Länsi-Suomen syyttäjäviraston päätös 16/577
4. Kihlakunnansyyttäjän ratkaisua 16/577 koskeva kantelu
5. Valtakunnansyyttäjänviraston päätös asiassa 247/21/16
6. Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 17/152012
7. Turun hovioikeuden tuomio 19/114685
8. Länsi-Suomen syyttäjäviraston päiväkirja R 17/1673
9. Turun hovioikeuden diaari R 18/483
